Sani on tunnettu ja suosittu laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja näyttelijä. Hän on esiintynyt lukuisissa tv-ohjelmissa sekä näytellyt erilaisissa teatterirooleissa. Hän on tehnyt myös pitkään Suklaasydän-konserttisarjaa Anna Hanskin ja Annika Eklundin kanssa. Sani on nähty myös erilaisissa rooleissa teattereissa ja kesäteattereissa aina musikaaleista draamoihin. Rantabaarin Johanna on Sanin ensimmäinen tv-draamarooli.
Laulajana Sani tuli koko kansan tietoisuuteen legendaarisen Aikakone-yhtyeen solistina – yhtye keikkailee edelleen ahkerasti ympäri Suomen. Ja Aikakonekin juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan.
Sanin sooloura on sisältänyt mm. menestyksekkäitä duettoja, yksi näistä on ollut jo klassikoksi muodostunut Tuhat yötä Samuli Edelmanin kanssa. Lahjakas Sani on myös säveltänyt ja sanoittanut kappaleita monille tunnetuille kotimaisille artisteille.
Artistin vuosi 2023 on lähtenyt käyntiin vahvan uuden pop-soolomateriaalin siivittämänä, singlellä ”Sydänhuone ” joka täytti hetkessä radioaallot. Seuraava pop -julkaisu ”Victorian Putoukset” julkaistiin 26.5. Joka jatkoi samalla linjalla. Sani julkaisi 20.10.2023 suoraan ydinsyksyyn uuden todella A-luokan pop-biisin ”Kaunis” .
Sanin uusin single julkaisu: Äiti Luoja – on koskettava ja iholle tuleva stadionballadi läheisen menettämisestä.
Luopumisen kipupisteistä ja kauniista muistoista.
– ”Äiti Luoja on ollut valmiina jo jonkun aikaa uuden biisimateriaalin pinossa ja yllättäen sen teksti nousi itselleni hyvin henkilökohtaiseksi, kun ammatillinen aviomieheni nukkui pois. Haluankin omistaa tämän laulun tulkinnan hänelle”, Sani kertoo.
Sani kuljettaa määrätietoisesti eteenpäin menestyksekästä soolouraansa ja jatkaa samalla keikkailua Aikakoneessa yhdessä Alexin kanssa.